On kaunis toukokuinen iltapäivä. Makaan helsinkiläisen siirtolapuutarhan pihakeinussa. Taustalla kuuluu tasainen kohina, joka ei häiritse ollenkaan. Siihen tottuu nopeasti. Se kohina on kehä 1. Olen hetkeä aiemmin tavannut Tessan perheen kokonaan viimeistäkin henkilöä myöten. Tuntuu hyvältä. Ennen tätä päivää on tapahtunut paljon asioita, nyt on aika kertoa kuinka kaikki tapahtui.
Tapasin Tessan ensimmäistä kertaa 28.11.2018 Meilahden sairaalan OLKA-pisteellä. Hän oli siellä Uudenmaan munuais- ja maksayhdistyksen UUMUn porukan kanssa jakamassa tietoa elinsiirroista ja elinluovutuksista, sekä antamassa vertaistukea sitä tarvitseville. Itse olin menossa Vatsakeskuksen kokemusasiantuntijoiden kokoukseen. Muistan Tessan ystävällisenä ja rauhallisena ihmisenä, joskin hivenen hiljaisena. Muistan, että Tessa oli valtavan kiinnostunut kaikesta sairaskokemuksiin liittyvästä. Erityisesti kokemusasiantuntijuudesta. Ajattelin silloin, että hänestä saa varmaankin hyvän kaverin ja kollegan, ja mikäli päätyisimme tekemään yhteisiä projekteja, ne sujuisivat ongelmitta.
Ensitapaamisen jälkeen näimme satunnaisesti, muutamia kertoja esim. Meilahden sairaalassa tai Naughty BRGR:ssa. Välit olivat kaverilliset, kumpikaan ei tiennyt todellakaan silloin sitä tosiasiaa, että kohtalo kuljetti meitä toisiamme kohti päivä kerrallaan.
Syyskuussa 2019 järjestettiin historiallinen tapahtuma, nimittäin ensimmäinen pohjoismaisten munuais- ja maksajärjestöjen nuorten aikuisten konferenssi, johon Suomesta lähetettiin kolme osallistujaa, mm. minut ja Tessa. Olin kuullut tästä vuotta aikaisemmin, ja vaikuttunut kun tapahtumaa esiteltiin. Kukapa epäilisi etteikö viikonloppu Oslossa, Holmenkollenin maisemissa teemalla business and pleasure eli työ ja huvi, olisi toimiva?
Automatka Helsinki-Vantaan lentokentälle oli innostunut ja odottava. Pääsin kentälle Tessan isän auton kyydissä ja on mainittava, että koin tunnelman rennoksi ja tuttavalliseksi. Hetken ajan tuntui siltä kuin olisimme tunteneet pidemmänkin ajan. Sama kaava toistui paluumatkalla. Sain kuulla myöhemmin, että minusta oli tullut jonkinlainen positiivinen aavistus.
Perillä Oslossa ehdimme tutkia kaupunkia hyvän tovin ennenkuin päätimme lähteä metrolla kohti Soria Moria hotelli- ja kongressikeskusta. Juna eteni määrätietoisesti upeissa maisemissa, oli lämmin syyspäivä. Katselimme maisemia innosta puhkuen ja sitten.. En oikein osaa sanoa mitä kummallista siinä hetkessä tapahtui, mutta katseemme kohtasivat ja viipyivät vähän pidempään kuin tavallisesti. Myöhemmin Tessa kertoi, että hänellä meinasi lähteä jalat alta. Itse muistan olleeni vain iloinen ja onnellinen siitä, että saamme olla tämmöisessä paikassa edustamassa Suomea ja Munuais- ja maksaliittoa. Tämä on mieluisa työ- ja edustustehtävä! Viikonloppu oli täynnä erilaisia tunteita, päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus sekä merkityksellisyyden tunne.
En tiennyt enkä varsinkaan tajunnut vielä reissun päätyttyä, että kohtaloni oli sinetöity. Olin kiinnittänyt neiti Hellstenin huomion pysyvästi, eikä siitä voinut olla enää paluuta. Jotain oli tapahtunut ja muuttunut pysyvästi. Meillä kummallakin oli kuitenkin vielä paljon asioita käsiteltävänä omissa elämissämme. Tessalla varattuna ja minulla sinkkuna, joka oli liikaa kiinni menneessä.
Oslon jälkeen oli liuta tapahtumia: osallistuimme HUSin Vatsakeskuksen asiakasraativalmennukseen, OLKAilua UUMUn porukan kanssa Meikun aulassa, kokemustoimijoiden jatkokoulutus, jossa pidin oman luentoni, oli MuMa:n järjestöpäivät Porissa... Oli älyttömän helppoa ja mukavaa olla yhdessä. En vain edelleenkään tajunnut sitä, että Tessa oli ihastunut minuun.
Sen lisäksi etten osaa aina lukea kaikkia signaaleja, olin parisuhdeasioiden suhteen henkisessä ja psyykkisessä lukkiutuneiden jarrujen tilassa. Toki omalla tahollani pyörittelin asioita mitä tulee vastakkaiseen sukupuoleen, luottohierojani Joensuussa oli tässä avainasemassa ja sai ja joutui kuulemaan nuoren miehen maailmankatsomusta. Jälkikäteen olen ajatellut, että työ- ja edustustehtävät pitivät minut järjissäni, niin erilaiset keitokset sisälläni kuplivat.
Vuoden viimeinen kuukausi saapui omine vivahteineen. Joulun aikaan kuin varkain tapahtui asioita mitä en valitettavasti voi tässä avata johtuen ihmisten yksityisyyden kunnioittamisesta, mutta sanon sen, että maailmani romahti hetkeksi. Olin ollut liian kiinni menneessä, ja hetkessä tajusin, että se on mennyttä. Se mitä sisälläni tapahtui aiheutti sen, että seuraavista päivistä en muista paljoakaan. Muistan kuitenkin sen, että seuraavan 4-5 päivän aikana syväluotasin henkisen ja psyykkisen maailmani sisältöä yksin ja vanhempieni kanssa. Ja kissojen. Ne hemmetin tärkeät terapeutit. Lopulta, kuin jääkylmän kylvyn läpikäyneenä, minä olin valmis ottamaan asioista selvää. Ottamaan selvää Tessasta. 28.12.2019 klo 02:01 laitoin Tessalle messenger-viestin: "Hereillä?" Viestin vastaanottaja Helsingin Oulunkylässä havahtui ja innostui. Hänen sydämensä alkoi pamppailla.
Aloimme juttella eri viestimien kautta ja kuinka ollakaan, kävi niin että puhetta, kirjaimia ja ääniviestejä vaan riitti. Oli vain niin paljon puhuttavaa ja kyseltävää, puolin ja toisin. Useamman kerran huomasimme, että ilta kääntyi yöksi ja yö aamuyöksi, tuntui tympeältä ja tylsältä käydä nukkumaan. Aivot kävivät ylikierroksilla. Ja kuten arvata saattaa, heti kun vain mahdollista, jatkoimme juttelemista.
Vuosi sai päätöksensä ja uusi vuosikymmen alkoi. Viestittely jatkui hyvin kiivaana. Parisuhteemmehan virallistettiin vasta maaliskuun alussa, mutta ennen sitä tapasimme pääkaupungin sydämessä maineikkaassa kahvilassa treffeillä, joita kumpikaan ei ehkä osannut vielä silloin pitää varsinaisesti treffeinä. Rakas lukija, tiedän että en osannut lukea signaaleja niin hyvin kuin moni muu osaisi, mutta vasta näiden treffien jälkeen tajusin, että Tessalla on minua kohtaan vahvoja, syviä tunteita. En unohda koskaan sitä katsetta millä tavoin hän katsoi minua Helsingin rautatieasemalla. Myöhemmin illalla kysyin, myönnettäköön, hyvin kierosti että "kuinka kauan sinä olet minusta tykännyt?" (Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä ja helppoja, ja yksi asia mikä mielessäni välillä pyöri oli, että onko tämä oikein, mehän olimme tavanneet työ- ja edustustehtävien kautta.) Vastapuolen reaktio oli yllätetty, ja myönsin sitten itsekin, että olen minäkin sinua ajatellut välillä vakavammassa mielessä. Ei varmaan ole yllätys, että sinä yönä viestittely loppui ehkä aamuviiden aikoihin.
Parin päivän kuluttua tapasimme seuraavan kerran kasvotusten, kun oli HUSin Vatsakeskuksen asiakasraadin kokous. Kummankin olo oli kihelmöivä. Asiakasraadissa oli ajatuksena toimia työpareittain, ja siinä vaiheessa meidän molempien pokerinaama meinasi pettää kokonaan, kun kokemusasiantuntija-kollega, myöskin asiakasraadin jäsen, tokaisi leikkisästi ettemme voisi olla työpari Tessan kanssa, koska olemme muutenkin niin paljon keskenämme! Kokous saatiin kunnialla päätökseen, ja päätimme kävellä keskustaan koska matka oli lyhyt, vain kolmen kilometrin verran. Tiemme tulisivat erkanemaan Tessan mennessä UUMUn kokoukseen ja minun jatkaessa matkaa kiskoja pitkin kohti itäistä Suomea, Kiteetä. Ihminen muistaa jotkut asiat lopun elämäänsä, ja ensisuudelmamme on yksi niistä asioista. Tämä taikaisa hetki tapahtui erotessamme, ja muistan lämmön mutta myös katseen, josta tulee mieleen "peura ajovaloissa". Tessa-parka joutui menemään UUMUn kokoukseen hivenen sekavissa tunnelmissa (Hannu O. jos luet tätä ja muistat kohdanneesi sekavan nuoren naisen, niin tässä syy) ja minä kennenkä poika menin rautatieaseman Minuuttibaariin, tilasin itselleni kylmän oluen, ja jäin odottamaan junan lähtöä pienimuotoinen tykytys sydämessäni.
Parisuhde on minulle yksi elämän pyhistä asioista. En halunnut mennä kahden ihmisen väliin ja rikkoa suhdetta, tämän ilmaisin Tessalle heti kättelyssä. Tessan sanottua että "ei ole mitään rikottavaa" ajattelin että selvä juttu, katsotaan mitä tässä tapahtuu.
Seuraavaksi tapasimme Tampereella. Munuais- ja maksaliitto piti siellä nuorten aikuisten viikonloppua, johon meidät oli tilattu puhumaan. Ei ole varmaan mikään yllätys, että kutkutus sisimmässä oli melkoinen. Suurin osa ei tietäisi yhtään mitään mitä välillämme oli.
Kaiken aikaa olimme odottaneet sopivaa hetkeä suhteen julkistamiselle. Teerenpeli ja pieni piilottelu oli virkistävää kunnes tunne siitä, että tämän kaiken haluaa kertoa "koko maailmalle" kasvoi sietämättömäksi. Maaliskuun alussa Tessa saapui luokseni itäiseen Suomeen, ja niin me nykyaikaa hyödyntäen julkistimme tiedon facebookissa ja instagramissa samalla kun leivinuuni lämmitti ja tuli räiskyi ja rätisi.
Niin alkoi tarinamme virallisesti.
Seuraavassa jaksossa: Erilainen, outo ja taatusti unohtumaton vuosi 2020
