Minä halusin elää. Halusin näyttää elämän riemua, tunteiden koko kirjoa, olipa kyse pienestä luentosalista, kojusta toritilaisuudessa tai vaikkapa sitten suorasta televisiolähetyksestä.
Pohjois-Karjalan keskussairaalan elinluovutuskoordinaattori kutsui minut maanantai-iltana 3.9.2018 luennoimaan parin päivän kuluttua sairaanhoitajaopiskelijoille elinsiirto-kokemuksista, ennen ja jälkeen. Luento erosi totutusta siten että nyt minulla ei ollut tuttua ja turvallista powerpointia, ei kuvia, ei tekstejä. Oli virkistävää vaihtelua! Virkistävää oli myös nähdä opiskelijoita joita olin tavannut siirtolistalla ollessa sekä lehtoria joka oli arvioimassa kokemustoimijan näyttöpuhettani. Nyt minulla oli tarjolla jakaa uusia, tuoreita kokemuksia ja kuulumisia. Myöskään lyhyt valmistautumisaika ei tuntunut pahalta, päinvastoin. Ajattelin että tämäkin olisi hyödyksi tulevaisuutta ajatellen.
Katseet kääntyivät syvemmälle syksyyn, elinsiirtoviikkoon. Olin pitänyt huolta itsestäni ensimmäiset kriittiset, herkät kuukaudet (siirto huhtikuussa). Olin jo uskaltautunut ihmisten ilmoille ja enenevässä määrin laajensin reviiriä.
Elinsiirtoviikkoa vietettiin 8.-14.10.2018. Ensiksi tuli kutsu KAT-nimikkeellä Haartmanin sairaalaan puhumaan elinsiirto-kokemuksista. Mukana oli kollega SYKE (sydän & keuhkosiirrokkaat) puolelta. Hoitohenkilökuntaa oli ainakin päivystyksen puolelta ja he arvostivat kertomiamme kokemuksia ja kertomamme asiat jäivät puhututtamaan heitä. Tavoite suoritettu.
Olin jo valmistautunut siihen että tässä oli henkilökohtainen panokseni elinsiirtoviikolle. Kattia kanssa! Kuulin, että sekä YLE että MTV3 aikovat haastatella potilasta, elinsiirron saanutta suorassa lähetyksessä. Upea asia, ajattelin. Henkilökohtaisesti olin ottanut
tavoitteekseni seuraavan vuoden jolloin voisin olla itse ruudussa. Kuulin kuitenkin että olen niiden 4-5 joukossa joita suositellaan Maikkarin haastatteluun. Iloitsin tästäkin ja kysyttäessä halukkuutta mahdolliseen tv-esiintymiseen, sanoin empimättä: tottakai.
Jäin odottamaan tilannetta ja tapahtui seuraavaa.
09.10.2018 klo 9:40 puhelimeni messenger-sovelluksessa on viesti Munuais- ja maksaliitolta. Siinä kysytään olenko halukas suoraan lähetykseen? Annan itselleni luvan hiljentyä n. kahdenkymmenen minuutin ajaksi ennenkuin vastaan, vaikka tiedän heti viestin luettuani että "tahdon". Lyhyen viestittelyn päätteeksi jään ottamaan yhteyttä maikkarin tuottajan kanssa ja hän lähettääkin viestin jo samana päivänä. Seuraavana päivänä soittaa juontaja, juttelemme puhelimessa reilun tunnin.. Hänen mielestään minulla olisi asiaa enemmänkin kuin lyhyen haastattelun ajaksi. :)
Heräsin innostuneena aikaiseen torstai-aamuun 11.pvä. Aamutoimien jälkeen lähijuna kohti Helsingin keskustaa (kiitos Allu majoittamisesta). Studioemäntä otti minut vastaan Helsingin keskustassa, Akateemisen kirjakaupan tiloissa. Kuinka sähköiseltä tuntuikaan astua sisään sinne mistä lähetystä tehdään! Takki narikkaan ja meikkiin. Hetki aloillaan, sitten ylös. Juontaja ottaa vastaan ja esittelee toiselle vieraalle joka on tuttu lääkäri. Käydään läpi lähetyksen kulku ja ohjeistus. Tekniikka kiinnittää mikrofonit. Ehdin katsomaan missä kamerat ovat, etten vahingossakaan katso niihin lähetyksen aikana. Parasta keskittyä vain keskustelemaan juontajan ja toisen haastateltavan kanssa. Katsoa heitä eikä mitään muuta.
Tunnelma oli samaan aikaan ammattimainen ja kodinomainen. Hetkeä ennen kuin suora lähetys alkoi, mietin "mikä voisi mennä vikaan, mikä
olisi pahinta mitä voisi tapahtua"? Mieleeni tulvi myös muistoja lapsuudesta, tv on päällä ja Lauri Karhuvaara juontaa. Nyt olen itse tässä pisteessä, kohta monet suomalaiset näkevät minut. Ääniä, keskustelua. Näen sivusilmällä ruudun missä pyörii sää ja urheilu. Ehdin katsomaan Ovetskinin maalit yön Nhl-kierrokselta. Juontaja kertoo että minuutti lähetykseen. Puoli minuuttia. Kymmenen sekuntia. Minusta tuntuu että tämä sohva on liian pieni.
Allaoleva linkki avautuu lähetykseen. Oikeudet ja kaiken muun omistaa luonnollisesti MTV3.
https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/elama-munuaissiirron-jalkeen-988345
Haastattelun jälkeen olen euforisessa tilassa. Upea kokemus! Otamme kuvia muistoksi. Juttelen pukumiesten ja juontajan kanssa. Syön aamupalaa studiolla. Lähden pääkaupungin aamuiseen vilinään, kävelen sinne tänne. Oloni on ennenkokematon. Elämäni ensimmäinen suora lähetys on takana.
Seuraava partiopoika-kokemus oli vielä samana kuukautena, paria viikkoa myöhemmin. Munuais- ja maksaliitto sekä muut pohjoismaat pitivät yhteisen konferenssin johon osallistuisin nuorena aikuisena. Minulta pyydettiin puheenvuoroa englanniksi, aiheena nuoret, nuoret aikuiset ja heidän toimintansa liitossa. Suostuin, taas yksi, hieno tilaisuus oppia esiintymisestä ja vieläpä vieraalla kielellä!
Valmistauduin puheenvuoroon kuten normaalistikin. Kirjoitin ajatuksia ylös, ainoana erona toki kieli ja sen yhdistäminen kaikkeen muuhun. Jännitys oli suuri, yleisössä muiden pohjoismaiden edustajia ja yksi irlantilainen. Oloni oli jännittynyt, tiesin alusta asti että tämä ei mene kuten elokuvissa. Suoritus oli mielestäni kamala, jälkikäteen ajatellen. Silti kuulijat kannustivat ja ymmärsivät asiani. Jäin eloon. Minä olin elossa vaikka epäonnistuin. Silti siitäkin opin valtavasti ja heti kuin mahdollista, kirjasin asioita ylös joihin kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla. Se kerta tulisi olemaan helpompi, luontevampi ja mukavampi.
Itse konferenssi oli hieno tilaisuus tutustua muihin, oppia ja verkostoitua. Uin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni meressä! Ja olin kiitollinen liitolle että sain olla tällaisessa mukana, konferenssissa jonka kansanedustaja Sari Tanus (kd) avasi.
Olennaisinta tässäkin, kaikessa on olla valmis, olla valmis heittäytymään, viemään itseään epämukavuusalueelle tutuista ja turvallisista ympyröistä. Karaisemaan itseään. "Mitä elämää se on jos mikään ei tunnu missään" nämä sanat lausui eräs valmentajistani ja ne olen painanut syvälle sisimpään ja ne nostan esiin
ajankohtaisena hetkenä. Niin, se ei ole elämää. Minä haluan elää. Haluan heittäytyä, mennä paikkoihin, haluan haastaa itseäni, haluan oppia, haluan epäonnistua koska niissä itää kasvun siemen. Haluan myös epäonnistua siitä syystä koska ilman epäonnistumisia onnistuminen on hajutonta, mautonta ja väritöntä.
Ensi jaksossa: Levon ja ajankäytön merkitys on kouriintuntuvaa
